keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Zen ja Hitsuzendo - Omori Sogen Roshi

Zen ja Hitsuzendo

Kirjoittanut Omori Sogen Roshi, 1904- 1994.
Kääntänyt Kim Katami, 2006.
Zenin sydän on oivallus, herätä ja nähdä asiat juuri niin kuin ne ovat, tässä ja nyt. Kalligrafian sydän on viiva. Jotta viiva olisi asianmukaisesti tasapainossa täytyy myös mielen olla tasapainossa.
Nauti kuvista mutta myös tyhjennä mielesi ennakkokäsityksistä ja tutki jokaista työtä tarkasti. Vähitellen erityinen elinvoimaisuus ja Zen-taiteen selkeys tulee ilmeiseksi. Tällainen aistien herkistäminen pidemmälle vietynä johtaa kansho hannyaan, ”kontemplaatiolla saavutettuun sisäiseen näkemiseen”.

Zen ja ihmisluonteen arviointi

Kerran kiertelevä askeetti nimeltä Shiba Zuda vieraili kiinalaisen Zen-mestari Hyakujo Ekain (720-814) luona ja kertoi tälle matkoistaan.
”Kun olin Konanissa, ohitin paikan nimeltä Isan. Se on hieno vuori, ainakin 1500 munkkia voisi harjoittaa siellä.”
Hyakujo nousi ylös kuin lähteäkseen ja kysyi: ”Lähtisinkö minä sinne?”.
”Ei”, Shiba Zuda vastasi, ”sinä olet riutunut erakko. Se vuori tarvitsee jonkun jolla on paksulti lihaa ja verta. Jos sinä menisit sinne niin munkkien lukumäärä ei olisi viittäsataa enempää”.
”No, voisiko joku oppilaistani olla siellä?”, kysyi Hyakujo.
”Ehkäpä”, sanoi Shiba Zuda, ”Anna kun testaan heitä yksitellen.”
Karin-päämunkki testattiin ensin.
”Yski ääneen ja ota muutama askel”, Shiba Zuda komensi ja Karin teki työtä käskettyä.
”Sinä et kelpaa. Seuraava!”, Shiba Zuda sanoi välittömästi.
Samaan tapaan Shiba Zuda testasi kaikki eikä sopivaa löytynyt. Viimeinen kokelas oli Reiyu, luostarin kokki. Heti kun Shiba Zuda näki Reiyun hän huudahti,
”Tämä on se mies! Hän on juuri oikea!”. Hyakujo oli samaa mieltä mutta päämunkki protestoi,
”Tuollainen lapsellinen testi ei ole sopiva valitsemaan apottia uudelle luostarille!”.
Hyakujo ehdotti uutta testiä. Hän otti vesipullon käteensä, asetti sen Karinin eteen ja vaati,
”Et voi kutsua sitä vesipulloksi. Mikä se on?”. Karin vastasi nopeasti, ”Sitä ei voi kutsua puuntyngäksi.”
Samaa kysyttiin Reiyulta. Hän potkaisi pullon kumoon ja painui ulos. Hyakujo sanoi hymy kasvoillaan, ”Päämunkki on löylytetty”.

Reiyu (771-853) meni ja perusti luostarin Isan-vuorelle ja hänestä tuli ensimmäinen Igyo- koulukunnan patriarkka (Igyo on yksi viidestä kiinalaisesta Zen-koulukunnasta). Myös Karinista tuli merkittävä mestari, joten emme voi sanoa hänen täysin löylytetyn. Tämän tarinan ydin on, että tarkasti havaitseva voi nähdä henkilön luonteen ja kyvyt hänen teoistaan. Kuka tahansa jolla on erityiskykyjä erottuu joukosta.

Eräänä päivänä kuuluisa miekkamies Miyamoto Musashi (1584- 1645) käveli Nagoyan kaduilla. Samurai käveli hänen ohitseen, kääntyi takaisin ja ajatteli itsekseen,
”Tuo ei ole tavallinen mies. En ole koskaan nähnyt tuollaista täällä ennen”.
”Oletko Yagyu- klaanin samurai?”, hän huusi. Musashi karjaisi jäätävästi ja kysyjä jähmettyi paikoilleen.
”Hän on Miyamoto Musashi!”, samurai oivalsi. Kyvyt, mitkä on saavutettu vuosien kehon ja mielen harjoittamisen tuloksena ilmenevät luonnollisesti ihmisten kuten Musashin liikkeistä. Se näkyy selvästi heidän käyttäytymisestään.

Zen ja taiteellinen ilmaisu

Rinzai (kiin. Lin Chi, ?-867) nimeään kantavan Zen-koulukunnan perustaja sanoi oppilailleen: ”Teidän lihakasassanne on todellinen luokittelematon ihminen (jap. mui no shin nin) kuka jatkuvasti kulkee sisään ja ulos suunne kautta. Ne ketkä eivät tiedä tätä. Varokaa! Varokaa!”.
”Lihakasa” viittaa fyysiseen kehoomme, jonka saamme vanhemmiltamme. Siinä kehossa on ”todellinen luokittelematon ihminen”, todellinen ihminen ilman luokitteluita.
Tittelit kuten johtaja, herra, ensiluokkainen tai erinomainen eivät todellisuudessa ole totta. Mieltämme ei pidä myöskään vaivata asioilla kuten ”valaistumisen 52- astetta” tai muilla kapeakatseisilla rationaalisen buddhalaisuuden käsitteillä.

Edelleen kaikki tavanomaiset luokittelut kuten; mies-nainen, rikas-köyhä, oivallus-harha, tuttu-vieras - täytyy ylittää. Silloin vapautta eivät kahlitse mitkään kaksinaisuuden käsitteet. Jotkut uskovat, että ”lihakasamme” ulkopuolella on jokin ihmeellinen olemisen taso ja asettavat olemassaololle jonkin käsitteen. Tällainen virhe johtaa sekaannukseen luonnollisen olemisen ja olemattomuuden välillä, absoluutti vastaan suhteellinen ja takertuminen vastaan vapautuminen.

Rinzai sanoi, että ”se” – todellinen luokittelematon ihminen – jatkuvasti virtaa sisään ja ulos suun kautta. Toisessa puheessaan hän sanoi:
”Silmässä, sitä sanotaan näkemiseksi; korvassa, sitä sanotaan kuulemiseksi; nenässä, se haistaa hajuja; jaloissa, se liikkuu”. Rinzain ”suu” kuvaa kaikkia aistielimiä. Todellinen luokittelematon ihminen virtaa jatkuvasti kaikissa näissä aisteissa lihakasassamme.

Mennessämme vastakkainasettelun tuolle puolen, tämä rajoitettu suhteellinen lihakasamme muuttuu rajattomaksi, absoluutiksi, todelliseksi ihmiskehoksi. Kuitenkaan meidän ei pidä takertua takertumattomuuteen. Ihmisen kuuluu toimia luovasti, käyttäen sekä rajoitettua ja rajoittamatonta olemustaan, absoluuttia ja suhteellista käyttäytymistä. Oivallus ilmenee juuri tässä kehossa, muutos eläimen kaltaisesta olemassaolosta valaistuneeksi. Luovasta elämästä muodostuu se mitä kutsumme Zeniksi. Kun suhteellisuus on laitettu matkoihinsa, ei ole muotoa tai värejä.

Todellinen luokittelematon ihminen – nyt vapautunut kaikista kahleista ja toimien häiriintymättä vapaasti – ylittää fyysisen kehon mutta myös toimii sen kanssa. D. T.Suzuki kirjoitti:
”Oivaltanut henkilö on yksilöllisyyden tuolla puolen mutta silti pysyy yksilönä”. Todellista luokittelematonta ihmistä kutsutaan joskus myös Buddha-mieleksi tai Zen-mieleksi. Jos henkilön sisin voidaan ilmaista asioissa kuten yskiminen ja jaloittelu niin varmasti myös taiteissa. Zen-harjoittajan perimmäinen luonne paljastetaan taiteessa.
Menneinä aikoina, Gutei nosti sormensa pystyyn aina kun häneltä kysyttiin jotain; Ummon heitettiin luostarista ulos ja myöhemmin hän heilutti keppiä, jonka sanottiin nielaisevan Maan ja Taivaan; Shuzan heristi mestarin keppiään oppilailleen; Kysymykseen ”Mikä on Buddha?” Tozan vastasi ”Kilo rasvaa”. Kaikki nämä teot ovat hienointa taidetta.

Oivallus ja tekniikka

Zen-taiteessa tekniikkaa ei voida kokonaan unohtaa, eikä voida myöskään tukeutua täysin inspiraation varaan. Harjoittaja voi tuntea Zenin hyvin mutta jos hän ei ole harjoitellut kalligrafiaa tai maalausta niin hän ei voi tuottaa taidetta ensi yrittämällä. Emme odottaisi kunnioitetummankaan Zen-mestarin ohjaavan lentokonetta ilman lentäjä-koulutusta. Jos tarpeellisten tekniikoiden osaaminen puuttuu niin näin ei voi tehdä, ei vaikka henkilö olisi kuinka valaistunut.

Yhtenä päivänä Musashia pyydettiin tekemään tussimaalaus erään herran nähden. Ilmeisen häiriintyneenä, Musashi oli tyytymätön maalaukseen. Heti kotiin palattuaan hän alkoi työhön itsekseen ja seuraavaan aamuun mennessä hän oli tuottanut mestariteoksen. On väärin olettaa, että hän osasi tehdä sen yksinkertaisesti koska oli miekantaidon mestari – sillä ei ole paljoa tekemistä maalauksen kanssa. Musashi oli jo tutustunut maalauksen tekniikkaan ennen yhdessä yössä tekemäänsä mestariteosta. On todennäköistä, että Musashi koki olevansa satimessa herran läsnäollessa ja näin menetti tavanomaisen varmuutensa. Ei tämän kummempaa. On totta, että henkisen kypsyyden puuttuminen voi hidastaa tekniikoiden oppimista. On myös epätodennäköistä, että joku muu Musashin henkisen kypsyyden omaava voisi luoda kaunista taidetta ilman muodollista opettelemista.
Butchi Kosai Zenji Hogossa, Zen-mestari Bankein opetuskokoelmassa, on seuraava tarina: Muuan Hachinobe sanoi Bankeille, ”Ikko-koulukunnan perustaja Shinran kirjoitti kerran ”Namu Amida Butsu” (ns. nembutsu-mantra) ilmaan ja nämä merkit ilmaantuivat paperille toisella puolella jokea. Pystytkö tekemään saman?”. Bankei nauroi ääneen ja sanoi, ”Taikurit pystyvät tekemään kaikenlaista. Tuollainen puhe Buddhadharman (Buddhan oppi) talossa on kuin vertaisi kissoja ja koiria ihmisiin”.

Todellinen buddhalaisuus ei ole mitään mystistä. Buddhadharman opettajat kuten Kukai (Shingon- koulukunnan perustaja) tai Shinran eivät olleet taikureita. Jotkut eivät välttämättä hyväksy todellisuutta, jossa tuli on kuumaa ja jää kylmää ja yrittävät muuttaa todellisuutta. Kukaan kunnollinen opettaja ei rohkaise oppilaitaan yrittämään mahdotonta. Sen sijaan oikeanlaista ymmärtämistä ja luonnon kiertokulun hyväksymistä rohkaistaan. Spiritualisteja ja muita sellaisia, kuten Hachinobe, pystyy helposti jujuttamaan taikatempuilla.
Kun olin nuori mies, olin lyhyen aikaa buddhalaisen maallikon Oda Tokusuin oppilas. Hän oli Katsuminen Daitetsu Roshin dharma-perillinen ja lisäksi mestari kalligrafiassa ja judossa. Tokusui kirjoitti yhdessä artikkeleistaan, ”Zen-pappien kalligrafiat vaikkakin kehnoja teknisesti omaavat vahvan varmuuden tunteen. Se on hämmästyttävää”.

Varmasti erityisesti Zen-papeilla tuollaista yli-itsevarmuutta esiintyy. Jotkut ymmärtävät buddhalaisuuden väärin, juuri kuten Hachinobekin ja hurmaantuvat sanonnasta, ”Zenin omaksuminen tarkoittaa kaikkien taitojen omaksumista”.
Toiset yliarvioivat omat vähäiset kykynsä. Menneiden aikojen Zen-papit eivät varmaankaan olleet immuuneja tällaiselle yli-itsevarmuudelle tai itsepetokselle mutta verrattaessa nykyisiin näyttää siltä, että huonosti kirjoitetut kalligrafiat eivät olleet yleisiä. (Tietenkin vain hyvät on pyritty säilyttämään.) Tokusui manasi, ”Nykyisin on epätavallista löytää erinomaisia Zen-pappien tekemiä kalligrafioita”.
Meiji-kauden kalligrafi-pyhimys Nakabayashi Gochiku sanoi, ”Niiden Zen, ketkä eivät ole aukaisseet todellisen dharman silmäänsä, tunnetaan ”villin ketun Zeninä”. Ne ketkä eivät ole oppineet muinaisten mestareiden tyylejä ja arvostavat itseään korkealle, tunnetaan ”villin ketun kalligrafeina”.” Välittämättä asettelu-elementeistä ja siveltimen käytöstä, sotkien kaikenlaista kalligrafiaa on todellakin ”villin ketun kalligrafin” käytöstä – he ovat vain tuhertelijoita.
Kalligrafiaa opiskellessaan on tärkeää oppia keskeiset seikat: tutkia vanhojen mestareiden tyylejä ja metodeja, opetella perustekniikat hyvin ja painaa mieleensä kirjoituksen peruselementit. Tosin silloinkaan ei ole takeita hyvien töiden syntymisestä, sillä mestarillinen kalligrafi omaa muutakin kuin vain hyvän tekniikan.
Huolimatta sitä tosiseikkaa, että Gochiku oli korkeatasoinen kalligrafian ammattilainen hän usein sanoi, ettei hänen kalligrafiansa ole mitään hänen lapsuudenystävänsä töihin verrattuna. Tämä oli valtiomies Soejima Taneomi.
Jos amatöörin taito voi ylittää kovimman ammattilaisen taidot niin varmasti kalligrafiassa on muutakin kuin vain tekninen täydellisyys. Silmää, kokemusta ja henkistä kypsyyttä tarvitaan. Gochiku kirjoitti: ”Kalligrafit tietävät miten harjoitella siveltimellä mutta eivät tiedä miten harjoittaa mieltä. Tekninen taituruus tulee siveltimellä harjoittelemisesta mutta kalligrafian sielu ja sydän tulee mielen harjoittamisesta”.
Samaan tapaan Tokusui: ”Zen-munkkien Ikkyu ja Ryokan kursiivi-tyylin kirjoitus ovat erittäin hyviä, ne ovat loputtoman luovia. Kuinka heidän kalligrafioitaan voisi luonnehtia? Erinomainen? Erikoinen? Heidän työnsä uniikkius kertoo heidän Zen-kokemuksestaan.
Voimme aistia arvokkuuden ja luonnollisen kauneuden kirkkaan valoisuuden, jotka heidän sydämissään on ollut (ja näkyy heidän kalligrafioistaan)”. ”Sydämen luonnollinen kauneuden kirkkaus” on todellisen luokittelemattoman ihmisen toimintaa. Luodakseen Zen-taidetta mielen täytyy olla järjestyksessä, todellinen luokittelematon ihminen ymmärretty, takertumiset hylätty ja vapaus saavutettu. Ilman näitä on mahdotonta laittaa sieluaan taide-kappaleeseen.
Jälleen on tarpeen muistaa, että henkisen kypsyyden ja luonteen syvyyden täytyy kohdata tekninen osaaminen. Kuitenkin mielen harjoittaminen on tärkeämpää kuin siveltimellä harjoitteleminen.
Omori Sogen Roshi - Bodhidharma

Tsuda Seifu esitti usean hyvän pointin kirjassaan (The Way of Calligraphy and the Way of Painting). Hän kommentoi, että kiinalaisen eksentrikko-munkki Kaisun kalligrafioissa on ”rytmi, joka virtaa suoraan ihmisen ytimestä, eikä sitä ole mahdollista oppia”. Hän jatkoi, ”Kalligrafiat sijoitetaan tokonomaan (alkovi) ei niinkään nähdäksemme taiteilijan taituruuden vaan kokeaksemme hengen mikä kätkeytyy kirjoitukseen. Parhaissa Idän kalligrafioissa vuosien kokemus ja harjoittelu näkyy jokaisessa siveltimen vedossa”.
Vuosien kokemuksen ja harjoittelun näkyminen jokaisessa siveltimenvedossa tarkoittaa, että kirjoittaja on kirjoittanut kuin eläessään elämänsä viimeisiä hetkiä – tämän sielu on siirtynyt paperille. Useimmista moderneista kalligrafioista puuttuu tämä eivätkö ne kerro mitään merkittävää ihmis-olemassaolostamme.
Joitain vuosia sitten vanhempi munkki tuli yllättäen kalligrafia-tarvikeliikkeeseen lähellä Tokion asemaa ja kysyi paperia, mustetta ja sivellintä. Hän sutaisi Bodhidharman (Zenin ensimmäinen patriarkka) kuvan ja lähti tiehensä. Ystäväni kertoi minulle tämän ja kysyi, ”Luuletko hänen olleen Furukawa Taiko Roshi?” Ensikatsomalta maalaus näyttää lapselliselta mutta lähemmin tarkasteltuna siinä näkyy voima, joka on täynnä sanoinkuvaamatonta viehätystä. (Myöhemmin selvisi, että maalaus oli todellakin Furukawa Roshin tekemä).
Ammattitaiteilija saattaisi katsoa tätä kuvaa ja luulla sen olevan lapsen tekemä niin luonnolliselta ja huolettomilta vedot näyttävät. Kukaan ei voi kiistää täydellisen autuuden näkymistä tästä piirustuksesta. Furukawa Roshin majesteettisuus on siirtynyt musteeseen. Kalligrafia ja maalaus ovat luojansa persoonan ja ymmärryksen ilmentymiä.
Mutta ”kuka” luo Zen- taiteen? Kuinka pystymme erottamaan muodon ja energian, harhaisten ja oikeiden ajatusten, lihakasan ja todellisen kehon, hyvän ja huonon kalligrafian väliltä? Näihin koaneihin (Zen-perinteessä käytettävä arvoitus tai ongelma) löytää vastauksen vain se, joka harjoittelee ahkerasti.

Minun dojollani harjoittelemme kalligrafiaa ja kendoa, zazenin lisäksi. Kutsun tätä ”Zenin harjoittamiseksi eri työkaluilla”. Zen–olemuksemme oivaltaminen, todellisen luokittelemattoman ihmisen löytäminen – voidaan löytää kaikkialla elämässä. On olemassa useita tapoja harjoittaa Zeniä. Jotkut niistä ovat muodollisia harjoitusmetodeja kuten tee-seremonia ja kukkien asettelu (jap. chado ja kado) mutta mikä tahansa päivittäinen toimi – ruoanlaitto, lasten kasvattaminen, työteko, käveleminen, seisominen, istuminen, makaaminen – voi toimia henkisen jalostuksen työkaluna.
Minä valitsin metodit, jotka tunnen parhaiten, Zenin, Kendon ja Kalligrafian (jap. Zen, Ken ja Sho) harjoitettavaksi dojollani. Kendo on Zenin harjoittelemista miekalla, kalligrafia on kirjoittamisen Zeniä. Kun harjoittelemme ahkerasti, jonain päivänä todellinen luokittelematon ihminen tarttuu miekkaan ja ei-itse virtaa siveltimen läpi paperiin.

Kiai ja taide

Omori Sogen Roshi kirjoittaa: Kalligrafian opettajani Yokoyama Setsudo (1883-1966) kertoi oppilailleen: ”Kolme asiaa tarvitaan kalligrafian hallitsemiseen: vahva vakaumus, oikea asento ja oikeanlainen ruokavalio.” Kukaan ei kiellä etteivätkö kaikki Tiet (Tao, Do) vaadi vahvaa vakaumusta tai kiellä, etteikö hyvä asento olisi olennainen kalligrafiassa.
Setsudon neuvot menivät paljon pidemmälle: ”Zazenin ja kalligrafian asenne kuuluisi ulottua kaikkiin päivittäisiin toimiin: kävellessä, seisoessa, istuessa ja maatessa. Kaikkina hetkinä, harjoittajan täytyy säilyttää täydellinen keskittyminen. Tämä on ”ei-huonossa asennossa olemisen” tarkoitus. Älä luulekaan, että kalligrafiassa on yksinkertaisesti kyse kiinalaisten merkkien kopioinnista.”

Yamada Kensai - Orkidea

Elämänsä loppupuolella tunnettu kendo-opettaja Yamada Jirokichi (1863- 1930) opetti Tokion Kaupallisessa Yliopistossa. Liiketoiminnan koulu ei poikkea taistelulaji-koulusta ja Yamada Sensei oli erityisen ankara oppilaidensa kanssa. Harjoitusten alkaessa Yamada Sensei seisoi sisäänkäynnin vieressä kädessään bambu-miekka ja näpäytti sillä sääreen jokaista, joka astui dojolle (harjoitussali) huonoryhtisesti tai keskittymättä. Yamada Sensei ärjyi:
”Kendo ei ala tai lopu dojon ovella!” Muistan vieläkin hänen jyrkän äänensävynsä ja kivun säärissäni. Nykyisin harvat opettajat opettavat, kuten Yokoyama Sensei tai Yamada Sensei. Näille mestareille Tie oli mahdollisuus jalostaa ihmisluonnetta ja puhdistaa sydäntä. Huolimattomuutta ei sallittu missään tilanteessa.
Koskien Setsudon kolmatta ohjetta voimme kysyä: ”Mitä tekemistä ruokavaliolla on kalligrafian kanssa?” Kirjoitin Setsudon opetuskokoelman jälkipuheeseen:”Opettajamme koki, että terveytemme pohjautuu ruokavalioon ja siksi oikeanlainen ruokavalio on erittäin tärkeä. Kuitenkaan hänen suosittelemansa tumman riisin ja vihannesten ruokavalio ei ole ehdoton suositus”. Jokaisen harjoittajan kuuluu itse tietää itselleen paras ruokavalio tutkittuaan asiaa eri näkökulmista.
Joka sunnuntai kello kymmeneltä Setsudon dojolla oli kalligrafia-harjoitukset. Ensin oli kolme peräkkäistä 45 minuutin zazen-jaksoa. Uutena oppilaana en ollut tottunut istumaan yli kahta tuntia yhteen menoon. Jalkoja särki ja huimasi. Sen sijaan, että mieleni olisi rauhoittunut, olin ärsyyntynyt – se tuntui ylitsepääsemättömältä. Zazenin jälkeen meidän aloittelijoiden kuului valmistaa suuri määrä mustetta. Tämä oli toinen työläs homma.
Harjoitellessamme Setsudo istui zazenissa selin tokonomaan (alkovi japanilaisissa taloissa) ja jokainen oppilas vuorollaan kumarsi hänelle ennen siveltimeen tarttumista. Se oli juuri kuin sanzen (kahdenkeskinen tapaaminen) zen-mestarin kanssa. Ensin kirjoitettiin aina mujibo, suora viiva. Setsudon dojolla se kirjoitettiin paperin vasemmasta alakulmasta oikeaan ylänurkkaan. Sitten kopioimme kolmesta kirjoitusmerkistä koostuvan Zen-runon opettajamme sosho-tyylillä (juokseva kirjoitus-tyyli).
Setsudo todennäköisesti seurasi mestarinsa Chodo Jakushunin, tendai-buddhalaisen papin, metodia opettaessaan näin. Setsudo opetti, että Kobo Daishin (Kukai) mukaan kun sivellin on nostettu suoraan ylöspäin sen kuuluu olla konton kaiki-tilassa (alkuperäinen olemassaolo). Konton viittaa tilaan ennen kuin Maa ja Taivas erosivat, ennen aineen ja energian eroamista. Konton kaiki on ”paikka”, josta kaikki asiat ilmaantuvat, ”paikka”, jossa ovat kasvomme ennenkuin vanhempamme syntyivät. Siellä on myös ”todellinen luokittelematon ihminen” (jap. mui no shin nin). Viiva saa alkunsa ja palaa konton kaikiin. Se alkaa ei-mistään (nothingness) ja se ei-mikään on käsittämättömästi kerääntynyt siveltimeen. Kun kirjoitus kumpuaa esiin konton kaikista on tulos hämmästyttävä. Gochiku nimesi tämän ominaisuuden ”ikuiseksi energiaksi” (ensei) koska sen voi tuntea kalligrafioissa, jotka ovat satoja vuosia vanhoja.
Nostaessamme siveltimen MUn maailmaan, meitä neuvottiin tekemään pieni ympyränmuotoinen liike ilmassa ennen siveltimen tuomista alas paperiin, kuin ”putoava aamukaste”. Parhaan tuloksen saamiseksi, opettajamme neuvoi meitä liikuttamaan sivellintä kuin siihen olisi kiinnitetty suuri kivi narun päähän. Lyhyesti koko prosessia kuvattiin ”kirjoitukseksi tarkoituksenmukaisesti ilman tarkoituksenmukaisuutta”.
Idässä kalligrafiaa ei ole koskaan arvosteltu pelkän teknisen taidon tai taiteellisuuden mittapuilla. Kukaan Kiinan, Korean tai Japanin kuuluisimmista kalligrafeista ei ole ollut ammattilainen – he ovat olleet filosofeja, pappeja, munkkeja, nunnia, oppineita, valtiomiehiä, runoilijoita, sotureita ja muita. Miksi näin? Joku kuka ensisijaisesti ajattelee tekevänsä kauniin työn rahan tai maineen vuoksi ei laita koko sydäntään tekemiseen ja työ näyttää elottomalta.

Zen-taiteilijan työssä näkyy jokin jota Hakuin kutsui ”valaistuneen tilan ylitsepursuavaksi elinvoimaksi”. Tämä elinvoima on kiai. Ki, maailmankaikkeuden energia on aina kaikkialla läsnä mutta huomaamattomissa, ellei sitä harjoiteta. Kiain kuuluu olla täynnä kitä, se näkyy musteessa bokkina (kirj. musteen ki).
Setsudo sanoi: ”Bokki ei ole, kuten monet luulevat, musteen väri, eikä se riipu siveltimen laadusta, musteesta tai paperista. Jos kirjoittajan ki ei laajene kalligrafiaan, bokki on kuollut.” Bokkin selkeys, musteessa oleva ki-energia, kuvastaa oivallusta ja ymmärrystä. Bokkita ei nähdä ainoastaan silmillä vaan se myös tuntuu harassa, kehon fyysisessä ja henkisessä keskustassa. Bokki paljastaa kalligrafin sisäisen valon. Bokki ei ole identtinen viivan kanssa mutta ei myöskään itsenäinen, sitä ei voida erotella tai lajitella osiin.
Kun Zen-kalligrafi laittaa koko henkensä piirtämäänsä viivaan, jokaiseen vetoon tulee värähtelevä voima. Zen on kiain taito.
Zen ja taide ovat vaikeaselkoisesti yhteydessä. Zeniä, kaikkien rajoitusten hylkäämistä, symboloi Buddha, joka on vapaa kaikista rajoituksista. Zen taide on Buddha-mielen ilmaisua.

Ei kommentteja:

Tietoja minusta